Arvoisat asiakkaamme,

Koronaviruksesta aiheutuvien poikkeusolojen vuoksi olemme ryhtyneet tarkempiin toimenpiteisiin viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Pyrimme toiminnallamme turvaamaan niin asiakkaiden kuin henkilöstömme hyvinvointia sekä terveyttä. Henkilökuntamme on saanut tarkan ohjeistuksen virukselta suojautumiseen, sekä kuinka toimia asennuskohteissa. Kunnioitathan sinäkin vallitsevia ohjeistuksia ja vältät turhan kanssakäymisen asentajiamme kohtaan ja pidät turvaetäisyyden.

Myymälämme ovat avoinna arkisin 9.00-16.00 ja asentajamme palvelevat 8.00-16.30. Pyydämme, ettet saavu liikkeeseen sairaana tai jos lähipiirissäsi on todettu koronavirustartunta. Mikäli kuulut riskiryhmään, valtuuta toinen henkilö asioimaan puolestasi. Ilmoitathan myös viipymättä, jos asennuskohteessa on sairastunut henkilö. Siirrämme tällöin asennusajankohtaa.

Asioidessasi liikkeissämme vältäthän pintakontakteja tuotteisiin sekä myyntitiskiin. Pyydämme myös, että asiakkaat eivät liikkuisi tiloissamme turhaan. Pidäthän myös riittävän suojaetäisyyden muihin asikkaisiin sekä henkilökuntaan. Pyrimme välttämään käteisen rahan käsittelyä, joten ensisijaisesti toivomme maksutapana käytettävän lähimaksua tai laskua.

Asiakkaidemme sekä henkilökuntamme turvallisuus on ensisijaisen tärkeää meille. Noudatetaan yhdessä siis annettuja viranomaisohjeistuksia ja pyritään kaikki osaltamme ehkäisemään viruksen leviäminen.

HYVÄ ASIAKAS

Vallitsevien olosuhteiden vuoksi ohjeistuksemme myymälässämme asioimiseen:

  1. Ethän tule oireisena liikkeeseemme
  2. Jos kuulut riskiryhmään, toivomme ettet tule liikkeeseemme vaan valtuutat toisen henkilön asioimaan puolestasi.
  3. Pidä vähintään 2m suojaetäisyys henkilökuntaamme
  4. Maksa ostoksesi lähimaksulla tai laskulla
  5. Älä liiku liikkeemme tiloissa turhaan.
  6. Vältä kosketusta esillä oleviin tuotteisiin ja myyntitiskeihin, pyydä henkilökuntaamme esittelemään tuotteet.
  7. Pyydämme soittamaan etukäteen myymälöidemme puhelimiin ja selvittämään tarpeesi ennen myymälässä asiointia, jotta käyntinne olisi mahdollisimman nopea ja sujuva.

Asiakkaidemme sekä henkilökuntamme turvallisuus on meille tärkeintä, noudatetaan yhdessä ohjeistuksiamme sekä viranomaisten antamia ohjeistuksia ja pyritään kaikki osaltamme sekä yhdessä ehkäisemään viruksen leviäminen!

JM Lukko- ja Turvatekniikka Oy

JM Lukko- ja Turvatekniikka Oy on lukitus- ja turvallisuusalan ammattilainen, jonka palvelut ratkaisevat asiakkaidemme turvatarpeet.  Palveluihimme kuuluvat myös sähköurakoinnit sekä sähkötuotemyynti.

Saat ABLOY® -valtuutettua palvelua. Meillä on vankka kokemus turvallisuustuotteiden myynnistä, asennuksesta, huollosta ja korjaustoiminnasta. Palvelemme rakennusalan yrityksiä, kiinteistönomistajia, taloyhtiöitä, yksityisiä kuluttajia ja rakentajia sekä kuntia ja kaupunkeja.

Osaamisemme kattaa mekaanisten lukitusratkaisujen lisäksi myös erilaiset kokonaisratkaisut yksittäisistä lukoista sähköisiin ja digitaalisiin järjestelmiin sekä oviautomatiikkaan, esteettömyyteen, kamera- ja kulunvalvontaan, rikosilmoitinjärjestelmiin sekä sähköurakointiin.

YHTEYSTIEDOT

AUKIOLOAJAT

  • Myymälät
    Ma – Pe 9 – 16

  • Asennuspalvelut
    Ma – Pe 8 – 16.30
Loading...